perjantai 4. maaliskuuta 2011

Aurinkoa ja lomaa

Hellurei !

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää teitä tuosta valtavasta määrästä kommentteja edelliseen postaukseen, niitä on ihan älyttömän kiva lukea. Kiitos tosi paljon, olette ihania.<3 ja mukavaa on myös se että uusia lukijoitakin on tullut mukaan. Tervetuloa!
Olen ollut lomalla pari päivää ja nauttinut ihanista aamuista ja siitä, että herään ihan itsekseen, en herätyskellon soittoon. Talvella en meinannut saada itseäni sängystä ennen klo 9.30 viikonloppuisin, nyt herään jo klo 7.30 viimeistään.Vielä ei ole mustarastaan laulua kuulunut híh..hih..mutta varpuset ovat jo viritelleet itseään laulukuntoon.
Se ei nyt niin ihmeelliseltä kuulosta, mutta keväällä voikukatkin näyttävät ihanilta.;)

Kevät ja kesäaamuisin nautin siitä, että keittiön ikkunasta paistaa nouseva aurinko.Siinä on kiva istua aamupalalla, muuten keittiööni ei paistakkaan aurinko. Ostin uuden lankaköynnöksen tai ainakin sillä nimellä se minulle myytiin, minusta se on vähän erinäköinen kuin ne aiemmat.

Aluksi luulinkin sitä kodinonneksi.

Meidän terassi on niin etelään tai länteen, miten vaan...että se on todella aurinkoinen ja lämmin, joten ei muuta kun terassin siivoukseen ja keväisiä asetelmia tekemään. Noh...nämän tietenkin täytyy vielä yöksi ottaa sisälle.
Virittelin sinne jo korituolin taljoineen jossa on mukava lueskella ja nauttia iltapäiväkahvit.

kera laskiaispullan, mantelilla...tykkäätkö sinä enemmän mansikkahillolla?
Niin ja siitä lukemisesta....voih, miten ihania lehtiä onkaan nyt ilmestynyt, esimerkiksi Trädgård och blommor-lehti..ja katsokaa ...sommarens bästä blomma...ehdottomasti myös minun mielesäni yksi parhaista.
Aivan mielettömän ihania kuvia ja muutenkin lehti oli hyvä. Jaa, ettäkö ei tule kesähaikeus..hih.hih.. Tilasin myös Belle Balanc, aus Liebe zu Weiss-kirjan, joka on saksankielinen,jossa on myös silmiähivelevän kauniita kukka-asetelmia ja kuvia.

jotta ei menisi ihan kielillä puhumiseen, niin uusin Kotipuutarha ilmestyi myös tällä viikolla ja sen liitteenä oli aivan ihastuttava
perinneperennat lehti...wau...sanon minä.
Niin, että näitä täällä lueskellaan nyt ja suunnitellaan täyttä häkää uusia juttuja puutarhaan.
Ihanaa!!!!
*********
Muutenhan meillä täällä on risusavottaa meneillään....
elikkä niin kuin viime postauksessa kerroin meidän lähimetsää on raivattu ja nuo koivunoksat ovat vapaata riistaa...sylikaupalla niitä kanniskelen Väinön lenkityksen yhteydessä..ja Väinö yrittää hankkia lisäravintoa (proteinipitoista) kaivautumalla melkein Kiinaan..
Onneksi tuli kavereita vastaan...
jotta nuo kaivuuhommat jäivät.
Koirista puheenollen, niiden karvojakin pikkulinnut tarvitsevat pesiensä lämmikkeiksi, tässä mukava vinkki...
Koirankarvoilla täytetty sydän, joka on tehty kanaverkosta..mukava idea.
*****

Meillä on koivun oksia nyt joka paikassa...;)

Toivottelen teille kaikille ihanaa ja keväistä viikonloppua!

TUIJA

19 kommenttia:

JaanaElina kirjoitti...

Moro pitkästä aikaa.Lueskelin noita siun aiempia postauksiasi,kun en oleoikein ehtinyt pitkiin aikoihin kiertelemään blogeissa kunnolla.

Eikö olekin ihana kun tuntuu jo niin keväiseltä.Paitsi että nyt on kylmä tuuli ja pilvistä.Tässä mennneinä päivinä kun oli lämmintä niin sitä alkoi heti suunnittelemaan kaikenlaisia piha ja terassi hommia.Ihanasti olet laittanut korituolin terassille.

Tosi ihana Väinö,ottaisin mielelläni tuollaisen ystäväksi.

Oikein mukavaa viikonloppua ja lomaa sinulle Tuija.

mummeli kirjoitti...

Niin silmiähiveleviä kuvia kukista . Kyllä siinä kesämietteet herää, kun noita katselee. Eilen juuri mietin pieniä kylvöksiä, jos jaksaisin edes vähän taas kasvattaa vaikka talvinen sairaus vei jo uskon omaan tekemiseen, mutta tuo muutaman päivän aurinko vain herättää mielen kylvämään.

Eeviregina kirjoitti...

Ihania kuvia taas! Minäkin ostin lankaköynnöksiä, Minimanissa oli 3 viherkasvia kympillä ja lankaköynnöksiä valitsin.
On jo niin keväistä, mutta lähden viikonlopuksi Kemi-Torniolinjalle ja sinne luvattiin lumisadetta!
Sitä en enää haluaisi, mutta ehkä se siellä lumilinnan maisemissa vielä käy... Mukavaa viikonloppua!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Niin kauniita kuvia!
Hillolahan minä laskiaispullani syön...:))
Ihanaa kevään odotusta sinne ja aurikoista viikonloppua!

TuijaH. kirjoitti...

Voi, mie tykkäisin mantelipullista vaan kun vehnö on kiellettyjen listalla ja korvikepullista tulee vaan paha mieli niin jätän mielummin kokonaan syömättä.

Hain postista kaksi suuremmoisen ihanaa Islanninlampaantaljaa ja odottelen innolla että saan oman kevätkuistini kuntoon ja siivottua. Yritän aloittaa ainakin sen laittamisen jo tänään. :)

sammal airi kirjoitti...

Oi miten kiva paikka terassilla, ihania kukkia ja kauniita kuvia! Lehdetkin kivoja, minä raaskin harvoin ostaa niitä;) Talvella keräsin tuulisen päivän jälkeen oksia :)

seijastiina kirjoitti...

Ihana valoisa postaus taas täällä sinulla ♥
Kauniita kuvia ja kivasti valo leikkii tuossakin taljalla, siinpä on mukava istuskella ja antaa auringon lämmittää poskia :)
Kiitos kysymästä minulle maistuu laskiaispulla mansikkahillolla, tein juuri eilen itsekin ,nams, oli pakko syödä yksi :P

Väinö nauttii ulkoilusta selvästi, mikäpäs siinä ♥

Leppoisaa viikonloppua :)

Johanna R kirjoitti...

Ihanan keväistä sinulla! Löytyisiköhän jostain jo pajunkissoja kohtapuoliin.. Täytyy ostaa kans joku puutarhalehti ja aloittaa pihan suunnittelua. Mukavaa laskiaisviikonloppua! Kaikki pullat käy.. t: johanna r

arleena kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua sinne keittiöön ja terassille ja joka soppeen. Ihania kukkia sinulla taas

sylvi kirjoitti...

Kyllä on todella hauska kun aurinko lämmittä. Meidänkin verannalla oli +25c tässä yhtenä päivänä.

Laskiaspullissta pidän mantelin kanssa.
Okikein mukavaa viikonloppua sinulle!

Ruusa kirjoitti...

Vitsit mikä puutarhapläjäys! :))
Ja Mikä oleskelupaikka pihallasi! :D Mäki haluun!!!!

Mä just heitin (no laitoin) yhden perunanarsissin ulos,haisi nimittäin keittiö ihan karmeelle, kun se kukki! HYI! :D

Täytyypä kyllä käydä tuo Kotipuutarhuri-lehti hakemassa. Tykkäisin kovasti laittaa perinnekukkia meidän pihaan,joten tutkailla täytyy..

Väinö on hassu :)

Hauskaa viikonloppua sinne kulmille! :)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Oi,miten sinulla on jo niin keväistä siellä terassilla.Ihana siellä auringossa suunnitella kukkaistutuksia ja haaveilla:)))
laskiaispulla mansikkahillolla ja kermavaahdolla ,kiitos:)))

Jaana kirjoitti...

Ihania juttuja ja kuvia sinulla ja vitsit kun sun terassi näyttää kutsuvalta :)
meillä mies jo kaivaa meidän yläterassia lumesta ja toivoo kaffepaikkaa aurinkoon..melkein puhdas jo on :) toivottavasti ei takatalvi yllätä, vaikka kyllä se melkein joka vuosi tulee,,mutta uusi lumi on vanhan surma näin keväällä, ei vaan yhtään sitä lajia enää jaksais!
Ihania kirjoja ja lehtiä itelle vaan tulee aina näin keväällä puutarha ähky, kun piha on iso ja en oikein osaa sinne mitään kaunista tehdä vaikka haluaisin ja mikään pieni ei näy missään..tarttis joskus ottaa joku suunnittelemaan..harmi kun asut niin kaukana ;))

Anonyymi kirjoitti...

Kevättä :) On se lankaköynnös, ilmiselvästi. Laskiaispulla hillolla ja kermavaahdolla, nam, kiitos, söin tänään jo. :)

Kirsikka

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kuinka ihania, kerrassaan ihastuttavia kuvia, niin keväisiä :-)
Mantelitäyte ainakin minulle ja paljon kermaa!
Ihanaa kevään odotusta sinulle!

päivi kirjoitti...

Ihana postaus!
Upeita kuvia ja silmäruokaa ja laskiaispullia , nam.. mansikkahillolla .. kiitos:)
Jotain tuttuakin huomasin kuvissa... viihtyvät varmasti
uudessa kodissaan:)

aurinkoa viikonloppuusi<3
haliterkut ystävälle<3
Päivi

Sussi kirjoitti...

Ihanaksi olet terassin jo laittanut. Samoja lehtiä ja kirjaa minäkin täällä lueskelen:)

SariW kirjoitti...

Laskiaspullat mantelilla, nam... olen syönyt niitä jo muutaman kappaleen tässä lähiviikkoina, hih ; )
Ihanan kutsuva tuo terassi, lampaantaljoineen...
Minä olen pitänyt itse kavattamiani sipulikukkaruukkuja nyt parvekkeella, myös öisin. Ensi viikolla saankin laitettua parvekkeen kevätkuntoon : )
Mukavaa sunnuntaita sinulle Tuija !

Arja kirjoitti...

Kauniita kuvia:-)
Mun blogissa on sinulle jotain!