maanantai 31. tammikuuta 2011

Melkein valmista

Ihan tässä vaan tulin ilmoittelemaan, että kohta on sisutuskin ihan valmiiksi saatettu. Kun kerran päätin, että uutta ei hankita, niin sitten ei hankita. Parit kaapit on saanet sukat alleen ja varastossa on Tuija tuulenpuuska käynyt ahkeraan. Ja löytyyhän sieltä yhteen sopivaa. Nyt kyllä olen vähän hämmästynyt näistä valinnoistani, mutta täytyy sanoa, että tämä on NYT minun näköistä. Melko tummaa siis, höystettynä vaalealla.
Lattialistat puuttuvat vielä.

Mutta reiskat ovat jo ojennuksessa. Oli se vaan hyvä,että en höyrähtänyt enemmän siihen tapettiin, vaikka se ihana olikin.
Tulppaaneja ostin lauantaina, kotimaisia ovat, eikä ihan kamalan kalliitakaan olleet. Sunnuntaina olimme keilailemassa ja muutenkin vietimme aikaa perheen parissa. Aamupäivällä kävin entisen työkaverini kanssa hiihtämässä ja huh. että oli raskasta, tuuli tuiversi melko napakasti ja osa ladusta oli pellolla, joten välillä ei tiennyt, että hiihdinkö ojassa vai missä, kun latua ei näkynyt.Oltiin me reippaita. Sunnuntaina muuten oli ihana ilma, aurinko paistoi ja lämmittikin jo mukavasti.

Meidän Alepassa, ajatelkaa...Alepassa oli NÄIN ihania ruusuja, oli ihan pakko ostaa, ne voi sitten vaikka kuivata myöhemmin.
Kiitos teille ihanat ystävät kommenteistanne ja oikein mukavaa helmíkuun alkua, kevät tulee ja päivät pitenevät ja voi kaikkee ihanaa.....;)

Toivottelee Tuija


23 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Hei ystäväinen, kiva kuulla väliaikatietoja rempasta, tulee varmasti hieno ja piristää kummasti kun saa uutta ilmettä kotiin ;) Ihania kukkia plus muu rekvisiitta !
Odotan innolla kuvia valmiista huoneesta...
Mukavaa touhuviikkoa sinulle :)

mummeli kirjoitti...

Ja reiskar niin kauniisti ojennuksessa. Pian sirtten nähdään valmista!

Ruusa kirjoitti...

OI tervehdys Tuija! :)

Mukavaa, että teillä edistytään ja puhti on kohdallaan! Meilläkin edistytään,mutta hittaasti hyvä tullee...toivottavasti! ;)

Ei siellä mun blogissani mitään suurta ehtinyt tapahtua, mutta päätin poistaa,kun asiakkaani löysivät blogini ja jo kerran toisen työntekijän kuvia oli ongittu netistä asiakastilojen näytöille.. ;/

Että näin, omakuvat saavat siis jäädä minun osaltani! :)

Vietähän reipas viikko siellä!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihania nuo kukat ja kauniita kuvia muutenkin...:)
Hyvää alkavaa helmikuuta!!!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihania nuo kukat ja kauniita kuvia muutenkin...:)
Hyvää alkavaa helmikuuta!!!

Mari kirjoitti...

Reiskat on niin ihania :) Kiva kuulla, että remppa on melkein valmis. Lisää kuvia kiitos ;))
Mukavaa ja aurinkoista helmikuuta!

Saila kirjoitti...

Ihanalta ja kauniilta näyttää! Ja tulee hyvä mieli kun voi käyttää kaikkea varastosta löytyvää. Kaikenlaista kivaa teillä onkin varastossa!

Johanna R kirjoitti...

Kyllä olet ollutkin reipas! Varmasti ihanaa, kun remppa alkaa olla loppusuoralla. Mukavia helmikuun päiviä.
t: johanna r

päivi kirjoitti...

Huoneesta tuli varmasti ihana!
Ihstuttavia esineitäkuvissa jo nyt:)
Lisää kuvia ja
sitä keväisempää säätä
odotellessa:)

lämmöllä
päivi

Elsa kirjoitti...

Kauniilta näyttää... Hyvä ettet sitten tapettiin langennut (vaikken sitä nähnyt olekaan).

Heikun vaan!

arleena kirjoitti...

Kyyllä siellä ruskeata pilkistää. Komealta kaappi näyttää ja suloiselta jo koko huone, vaikka en nyt ihan kokonaan vielä näekään. En voi millään nähdä mitä kuvan reunan takana on. Mutta postailet varmaan sitten kun on kaikki valmiina.
Kukat ovat aina paikallaan, niistä saa niin paljon iloa ja kauneutta.

seijastiina kirjoitti...

Ihastuttava postaus, paljon kauniita kukkia ja esineitä ♥
Reinot on siinä mukavasti tosiaan ojennuksessa :)
Ihastuttava bannerikuva.

Mukavaa helmikuuta ♥

Miia kirjoitti...

Kiva kuulla, kun muutkin remppaa :) Ajattelin kanssa tänään hakea kukkia, josko ne vähän piristäis tätä sotkun keskellä elämistä :)

Sussi kirjoitti...

Huoneesta tulee varmasti kaunis.

Meillä on tiet joskus samassa kunnossa kuin ladut hiihtoretkelläsi, joutuu aina miettimään, että siellä jossakin aurauskeppien välissä tie menee:)

Markka kirjoitti...

Kaunista tuo tumma puu onkin!
Te saitte sitten kovast raitista ilmaa ja liikuntaa, me tiputeltiin katoilta lunta 4,5 tuntia lauantaina, kyllä siinäkin hiki tuli ja löytyi uusia lihaksia :)
Leikkokukat näyttävät olevan oikein hyvä kaupoissa. Ruusut on siitä hyviä tosiaan, että ne voi kuivattaa.
Kevätaurinko paistaa täällä nyt komiasti, aaaahh.

Taina kirjoitti...

Ihanan valkoisia tulppaaneja,Rentoreiskat näkkyy olevan ojennuksessa:D..Kauniita kuvia!
Mukavaa alkanutta helmikuuta♥

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Tuija, samoin sinulle mukavaa helmikuun alkua. Kuulosti ihanalta tuo teidän varasto, oma aarreaitta, josta käydä ammentamassa!

Tapetti on meidän WCssä... Kurkkaa lisää WC tunnisteen alta. Pieni tila, ja sain ylipuhuttua siipan pieneen repäisyyn. Siitä on varmaan jo 8 vuotta aikaa, joten nyt voisi pian tapetoida uudelleen. Luulen, että kovin samantyylisellä mentäisiin edelleen.

Hanne kirjoitti...

Kiva tuo kynttiläteline, muutenkin näyttää hyvältä. Oikein hyvää helmikuun alkua sinulle! Ja väinölle rapsutukset=)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat nuo valkoiset tulppaanit ja paljon kauniita puutarhakuvia!! Tykkään talvesta, mutta kyllä kesä ja puutarha on ihan huippua! :)

Krisse kirjoitti...

Oikein kaunista on....

Jaana kirjoitti...

Hassua, mä olen jotenkin luullut kokoajan , että olen lukijasi, ja sitten tulin jostain sun blogiin ja katsoin, että kukas siellä on..mulla taitaa olla liikaa blogeja luettavana kun sun ihanat kuvat ja tekstit on menny ohi! Mutta nyt korjasin heti tilanteen!
Hauska juttu, kun katselin alaspäin sun tekstejä, ihan kuin mun suusta Apua mitä mä nyt teen!! Kun kuva tila loppui, hitsikö sitä oli hetken aivan avuton :) mutta nyt kaikki hyvin kun lisää ostettuna ja ei se nyt nii vaikeetakaan ollu..vaiks niin luulin :)
Hauskaa loppuviikkoa sulle, ja ihania puutarhakuvia, voiku mäkin osaisin!!

Eva-Liisa kirjoitti...

Tuija Tuulenpuuska on saanut kaunista aikaseksi, juuri sinun näköistäsi!!
Mukavaa helmikuuta!!

JaanaElina kirjoitti...

Oikein hyvällä mallilla on remppa,eikä haittaa jos vielä listoja puuttuu.Meidän mökiltäkin puuttuu,vaikka ollaan jo asetuttu ihan taloksi.

Aivan mahtava taitaa olla tuo sinun aarreaitta.Ihania juttuja olet sieltä löytänyt.

Voi,noita matkalaukkuja ihailen.Niitä ei ole edes kirppareilla näkynyt,ja niitä ei kyllä kukaan ehtisi nenän edestä viemään,sillä silloin en ostospäätöstä miettisi.Paitsi tietysti jos hinta olisi ihan yli äyräiden.

Taidan ostaa minäkin kukkia,kun tästä kaupoille lähden.Oon ollu koko viikon sisällä,mahoton flunssa ollut.Nyt on pakko jo mennä ruokakauppaan.

Mukavaa loppuviikkoa.