perjantai 7. tammikuuta 2011

Kevät talven keskelle, osa 1

Ajattelin minäkin vähän muistella viime vuotta kukkien merkeissä, ja aloitan keväästä. Itsehän aloitin bloggamisen toukokuussa, joskin olin kyllä seurannut jo ainakin vuoden verran monia teistä ja paljon saksalaisia ja ruotsalaisia kauniita blogeja. Itse ajattelin, että laitan pelkästään puutarhablogin, mutta sittemmin on mopo karannut käsistä ja mukavaa on ollut.
Tässä vaiheessa kevättä, värillä ei ole väliä.
Siellä ne on, mun silmäterät...ihan pieninä vielä...
Singeripöytä saa vaihtuvat asetelmat, keväällä yhtä, kesällä toista ja talvella omat juttunsa.
Alaterassi koki muodon muutoksen kesän aikana. Uudet( vanhat ) kalusteet ja uudet köynnökset syksyllä
Mukava katsoa mitä niistä tuli.
Kevään tuoksuja metsässä Väinön kanssa.
Mooooonta uutta enkeliä.
Juhannusruusuja
Sitten tämä mieletön kukka, joka kukki koko kesän ja syksyn ja kasvoi valtavaksi, sen olen tallettanut sydämeeni ikiajoiksi. Näitä ostan tänäkin vuonna,jos vain on tarjolla, ja suosittelen lämpöisesti.
Tämä mieletön nuppumäärä antoi luvan odottaa rehevää kukintaa.
Mooseksen palavapensas, yksi lemppareitani.
Lupiinien kaunis kukinta, vaikka ovatkin joskus riesanakin.
Unkarinsyreenin mieletön kukkamäärä oli ihana ylläri.
Ilman ihania orvokkeja ei tule kevättä.
Oma sammakkokokoelmani sai jälleen viime kesänä uusia jäseniä.
Ja sitten vihdoin, minun alkukesäni kohokohta, pionien runsaslukuinen kukinta, joka saa minut aina yhtä iloiseksi. Miten ihmeessä voikaan olla sen kukka niin kaunis.
Voin melkein tuntea tuoksun nenässäni. ONNEKSI laiton pionipenkkiiini uusia kukkioita, ihan jänskättää mitähän sieltä tulee. Olen puutarhahullu, puutarha tekee minut onnelliseksi, siitä saan niin paljon voimaa ja nyt sanon, että onneksi, onneksi se ei ole koskaan valmis.
*************
Jotta ei menisi ihan muisteloksi, niin tänään olin vapaapäivällä ja eilisen hiihtolenkin, avannon ja spinning- tunnin jälkeen, tämä päivä on ollut vähän "kankea", joten päätin leipoa.Tässä viimeisimmässä ruoka Pirkan lehdessä oli herkullisen oloinen bostonin kakku, jossa oli tiramisurahkaa välissä.
siis tekemään...
Ainakin se näytti melkein samalta kuin lehden kuvassa, saas nähdä miltä maistuu.
Muutenkin tuossa lehdessä oli paljon kivoja ohjeita, joita aion kokeilla.
**********
Kiitos teille ystävät mieltä piristävistä kommenteistanne, on niin mukavaa aina tulla katsomaan, että kukahan se on tänään käynyt meillä kyläilemässä. Kommentit ovat tervetulleita, yritän myös itse käydä usein teidän luonanne vierailulla.
***********
Kirppis kutsuu.....


Mukavaa viikonloppua ystävät!

Tuija

21 kommenttia:

päivi kirjoitti...

huoh... niin ihania puutarha kuvia!
oispa kesä ainainen toivoo himopuutarhuri
Päivi

seijastiina kirjoitti...

Voi miten kaipuu kesään valtasi minut kerta kaikkiaan, nuo *pienet vielä* ovat suloisia, ja tunnen
oikein tuon ruohon tuoksun, missä väinön kanssa liikuitte ♥
Kukkaloisto on valtava ja kaunis ihanuudessaan!

Mukavia muuten nuo erilaiset rahkat, nams tiramisu, on se hyvää.
Komean bostonin teit :)

Iloista ja levollista perjantai iltaa ♥

Linda kirjoitti...

Ihania puutarhakuvia!!!
Ja ihanan näköistä tuo kakku :) Slurps, maistuis varmaan mullekin!!!

Hyvää viikonloppua!

Mari kirjoitti...

Ihania puutarhakuvia... Huoks, kesää odotetaan kuumeisesti...
Hyvää viikonloppua!

sylvi kirjoitti...

Voi, kesän tuoksut sieltä pöllähti, kakkutuoksun kera.
Kiitos! ja hyvää viikonloppua!
Ps.Tuija olen vaihtanut blogiani, jos käyt vanhassa niin siellä neuvotaa.

Ruusa kirjoitti...

Voihan kesä!!! :)

Mäkin herkuttelin mielessäni tolla boston kakulla, mutta eihän meillä enää tuollaisia syödä.. ;/

Joskus onnikin, että ei ole ahkera leipoja :D

Kivaa viikonloppua!

Marielisa kirjoitti...

Ihanaa kukkaloistoa! <3
Olisipa jo edes kevät...

Herkulta näyttää myös tuo Boston, samaista ohjetta minäkin hiljattain tiirailin, mutta vielä ei ole pullan aika - ensin ajetaan pois tuo jouluähky ;))

Mukavia hetkiä viikonloppuusi!

Eva-Liisa kirjoitti...

Mukavia muistoja kesästä. Tunnen oikein nenässäni kukkien tuoksun:)
Jaksetaan vielä nauttia talvesta, siitä se kevätkin sitten koittaa.
ja pääset ulottamaan sormesi multaan:)

Saila kirjoitti...

Tuo on niin ihana tuo keväinen metsäkuva, kun kirjoitit siihen kevään tuoksusta... se on niin huumaavaa, kun talven jälkeen multa puutarhassa ja luonto alkavat tuoksua!!!
Onneksi sinulla on mopo karannut käsistä, blogiasi on niin kiva seurata kaikkine juttuinesi!

TuijaH. kirjoitti...

Sinäpä sen sanoit, onneksi puutarha ei ole koskaan valmis. :)

Ja onni sekin ettei ole koko ajan kevät tai kesä. Ei sitä hommaa kuitenkaan jaksaisi tauotta vuodesta toiseen. Ihanaa huilia välillä ja suunnitella tulevia.

Hirmu innolla sitten keväällä taas aloitetaan. :D

arleena kirjoitti...

Kaunista ja suloista puutarhan kukkaloistoa. Kohta se alkaa taas. Pionit olivat ihania.

Maukkaan näköinen bostonkakku, pitääpä kokeilla tuolla täytteellä.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Ai,kun ihania kukka kuvia.Ja minunkin lempparikukka siellä sokerina pohjalla.Ihan tuntuu jo tuoksu nenässä;)
Mukavaa viikonloppua!

Maarit kirjoitti...

Kiitos ihanista kuvistasi jälleen, oi pionit, niitä rakastan...onko se mieletön kukka daalia? Pitää itsekin saada sellainen...ja ihania ruukkuja ja enkelipatsaita sulla!
Mulla on kans husqwarna jalat pöytänä...romanttiset<3
Leppoisaa viikonloppua ystäväiselle !

Sussi kirjoitti...

Ihania kukkia, tulee niin kesä mieleen:)

SariW kirjoitti...

Pionien kukinta oli varmasti mykistävän upea, kun niissä oli noin paljon nuppuja ! Pionit on niin hurmaavia.... ja osa niistä tuoksuukin ihanalle.
Onpas suloinen daalia : ) Aivan ihanan postaus.
Hyvää viikonloppua !

Eeviregina kirjoitti...

Ihania puutarhakuvia, varsinkin nuo pionit! Täälläkin selaillaan kesän kuvia, kirjoja ja puutarhalehtiä. Onneksi nekin on "monivuotisia", aina löytää jotain uusia vinkkejä...
Hyvää tammikuuta, kesä jo mielessä!

Maria kirjoitti...

Bostonkakkua ts.-pullaa. Vesikielellä...

Päivi tuossa eka kommentissa toivoi, että oispa kesä ainainen..melkeinpä uskallan toiovoa sitä samaa. Vaikka kyllä talvessa ja lumessa on omat ihanat puolensa. Ainakin täällä pohjoisessa on pakko niin ajatella :)

Mutta kyllä ajatukset kulkevat jo edellä.
Ihania kuvia!

JaanaElina kirjoitti...

Voi miten täällä kaivataan jo kesää.Onneksi ollaan jo kovaa vauhtia menossa sinnepäin.Päivätkin jo alkavat valostua pikkuhiljaa.

Itse aloitin työt vuorotteluvapaan jälkeen tammikuun alusta.Tuntuu että kauhea väsymys painaa,kunnes taas tottuu tähän vuorotyörytmiin.

Ihanalta kuulosti tuo hiihtolenkki sana.Täällä meillä tekivät tänään tuohon läheiselle jäälle ladun,oikein odotan että pääsen hiihtämään huomenna.Toivottavasti ei sataisi kovasti,ennusti vaan räntää ja vettä.

Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Sinulla on varmasti kaunis puutarha.... odotan jo kesää, josko laittaisit blogiisi sieltä paljon kuvia.... terv. rouva peukalo keskellä kämmentä...:)

Johanna R kirjoitti...

Voi kun tulis pian kesä ja pääsisi puutarhahommiin:) Niin ihania ja inspiroivia kuvia. Mulla jäi vanha singeri edelliseen kotiin, voi pahus, olisi vaan pitänyt tunkea muuttokuormaan.. Nyt harmittaa!
Tuo Mooses jäi myös vanhaan pihaan...no täytyy saada se jostain. T: Johanna R

Sirkka kirjoitti...

ja täältä tullaan kyläilemään ystävän luokse Tuija ystäväin, vielkin muistelen kun ensi kertaa tapasimme, oli tosi kiva päivä kaikkinensa..
ja uusiksi otetaan eikö vain!
Oijoi kuinka kauniita kukkia sinulla siellä...oot onnellinen Kukka itsekkin niitten joukossa..!
Ves herahti kielelle katsellessani tuota suussa sulaavaa boston herkkuasi ja sanonpa, että on tosi hyvän näköinen taidat olla ammattilainen näissäkin puuhissa!

ps. ilahduin käynnistäsi..juu valoa kohti mennään...Ihanaa!
sinulle myös oikein hyvänmielen iltaa!