maanantai 15. marraskuuta 2010

Palailen vielä perjantaihin

Palailen tosiaankin vielä perjantaihin, koska silloin posti toi mukavia pikkupaketteja minulle.
ja
Siirtolaisrouvana Baijerissa, Marialta Saksanmaalta
Kiitos oikein kovasti näistä ihanista lahjoista.  Käyttöä löytyy ja ihana laventelipussukka pölläytti niin suloiset suven muistot, että oikein sydäntä raastoi.
****
Lauantain saalis ostosreissulta ei sittenkään paisunut kuin pullataikina, suuren suureksi vaan ihan maltillisia ostoksia, ja tarpeellisia tuli tehtyä. Olen nyt ainakin kahtena edellisenäkin vuonna ostanut Adalmiina Helmestä joulukranssin oveen, tällä kertaa se on tämän näköinen.
tuijaa Tuijalle...;=)
Kerta kaikkiaan ihana.
Muut ostokset liittyivät jollainlailla lahjahankintoihin, eli nyt ei saa olla kaverit kuulolla, kun tämä tonttu paljastaa salaisuuksia...;=))
Nämä pikku kyltit tulevat joulukukkien mukaan pakettiin "jotenkin". Kolme ihanaa perhettä saa yleensä minulta joulukukka-asetelman/joulukukan ja nämä tulevat nyt tosiaan siihen mukaan.
Tänä vuonna adventtikynttilät pääsevät tähän ihanaan mustaan astiaan
sekä
ihana nauhat, joissa lukee God Jul, valkoisena että pellavaisena ja  paksua pellavanauhaa myös
koristeluun ja alla oleva kaitaliina, jossa on tuo God Jul-teksti. Tossa nyt vaan tietty heti tuli mieleen, että noita olisikin voinut ostaa kolme, jotta voisin laittaa ne poikittain liinan päälle, ei yhtä pitkittäin. Pitääkin varmaan sitten tehdä nettitilaus. ;=) kahdesta muusta.
***
Ja koska olen luuhaja ja kiertelijä luonteeltani, käväisimme ystävättäreni kanssa Sammatissa - kirpparilla vai liekkö ollut jonkin sortin antiikkiliike, sieltä löysin kesää varten jo istustuskaukalon. Tuli mieleeni, että se olisi voinutkin olla joskus joku possujen syöttökaukalo, koska vieressä oli yksi isompi, joka oli kyllä myös kiva, mutta kun ei ollut isoa autoa, niin se sai jäädä.
Siihen sitten ensi kevään jotain ihanaa kukkaa kasvamaan.
*********
Ja kukista puheenollen, olen tohkeissani Rhodoni suuresta nuppumäärästä, mietinkin tässä, että kannattaisikon niitä suojata kuitekin nyt talveksi jotenkin, että tuo nuppujen määrä olisi sama kuin kukkien määrä.
ja näitä on siis kaksi vierekkäin..Mun rhodot aikaisemmin ovat olleet vähän nihkeitä kukkimaan.Varmaan huono paikka sitten.
Kiertelin sunnuntaina puutarhassa muutenkin ihan vain katselemassa ja huomasin, että pionithan melko aikaisessa vaiheessa alkavat ensi vuoden alkuja kasvattamaan, teekeköhän ne joka syksy tuollaiset alut jo ensi vuotta varten, en muista aikakaan aikaisemmin kiinnittäneeni niihin mitään huomiota.Ne on siis nuo punaiset pienet tuossa juuren tyvessä.Hih. hih....
*
Amaryllis kukkii kohta, tässä oikealla  on vaaleanpunainen yksilö jo tosi pulleana.

niin ja saihan minun kynttilät myös siivet...

Tämmöisiä höpötyksiä tällä kertaa, mukavaa viikon alkua kaikille ja kiitos teille kaikille kommenteistanne ja tervetuloa uudet lukijat.
**
Ensimmäinen "joululahjalista" oli tulla tupsahtanut meille viikonlopun aikaan, onneksi tyttäreni toiveet ovat ihan realistisia ja ns. kunnollisia kodin sisustamiseen littyviä juttuja, joten varmaankin tässä täytynee pian alkaa tosiaan niitä lahjoja miettimään. Minusta on mukavaa, että hän on kiinnostunut sisustamisesta.
**

Toivoo Tuija





20 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Eipä ole omena kauas puusta pudonnut ;-)
Sinulla on ihanat uudet kuvat ylhäällä, jouluruusu ja kaunis vanha ovi ja sydänkoriste, aah! Tuo tuijakranssi on todella hieno ja muhkea, vau!

arleena kirjoitti...

Todella kaunis kranssi. Ja mukavia ostoksia muutkin.
Ihastelin myös noita amarylliksiäsi, hienosti istutettu. Sopivat saviruukkuun hyvin.

Eva-Liisa kirjoitti...

Onnea sulle voitoista ja kaunis tuo ostamasi kranssi.Iloa tähän viikkoon sulle!

päivi kirjoitti...

upean krannssin oletkin ostanut ja
noita amarylliksiä ihastelin:)
minulla niihin tuli vartta niin
että leikkasin ne vaasiin... kestävät upeasti vedessäkin ja avaavat nuppunsa loppuun!
parasta oli kuitenkin tuo ihku kaukalo... pikkupossujen ruokapaikkako:):)
siihen voisi kyllä laittaa vaikka sammalta tai havuja talveksikin?

meillä oli muuten yön aikana tullut lisää lunta, sitä taitaa olla jo 10 cm?
oli vaikeaa ajaa pyörällä avaamattomia jalkakäytäviä töihin:(
en siis tykkää yhtään lumesta!
tai siitä että lumi aika on täällä pohjoisessa niin pitkä...
on ikävä puutarhaa:(

maanantaiterkut ja halaukset
Päivi

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Sinä se olet niin reipas! Mua vaivaa nyt jokin väsymys ja hommia olis vaikka kuinka paljon. Tekis varmaan hyvää lähteä kunnon shoppailukierrokselle... :)

Mukavaa viikkoa!

Kodinsielu kirjoitti...

Voi vitsi, kaikkea ihanaa! Tuo puinen kaukalo on aivan upea! :) Pitääkin käydä tonkimassa pionien maata, että joko ne oikeasti syksyllä tekevät seuraavan vuoden alkuja...hmmm.

Sirkka kirjoitti...

Iloiset onnittelut ihanista ja mieleisistä lahjoista, kaik yhtä kivoja! Hyppelhedit varmaan ilosta, niin minä ainakin olisin!
Kukkasesi ovat mahtavia komeita ja tosiaan tuo toinen on kohta avaamassa heltansa!:)
Kynttilä sai siivet, eihän vain ole sulkia...luulisin olevan peltiä.

Mukavaa illanjatkoa sinulle siellä tohinoissasi, hi!

Anonyymi kirjoitti...

Ai miten on kaikkee nättiä ja kivaa sulla :)

Rhodosta; miä en ole koskaan suojannut rhodoa millään enkä mitenkään ja hyvin näyttää voivan. Toisina vuosina kukkii paljon ja toisina vielä enemmän :D Olen ymmärtänyt, että suojaaminen on tärkeintä keväällä, ettei se ala haihduttaa ennen aikojaan auringonpaisteessa. Meillä tuo rhodopöheikkö on talon pohjoispuolella, eikä aurinko pääse paahtamaan. Viime talven kovissa pakkasissa rhodo oli lähes kokonaan lumen peitossa ja se oli näköjään hyvä koska mitään vaurioita ei tullut. Mun mielestä se ei näyttäisi olevan kovin arka pakkasille. Rhodo on mainio pakkasmittari, oletko huomannut? Mitä kovempi pakkanen sitä pienemmälle rullalle lehdet menee.

Näin meidän rodon kanssa toimitaan mutta en nyt ihan virallista kantaa tiedä.

Kirsikka

JaanaElina kirjoitti...

Uppee kranssi.Tuijalle sopiva.

Ihania suunnitelmia olet tehnyt lahjoiksi.Minä en sitten osaa suunnitella mitään.

Onnittelut voitoista.Lottositko.

Mukavaa viikkoa.

Ainosofia kirjoitti...

Hei Tuija,
onnittelut lahjoistasi. Hyvä tuuri ollut sinulla.

Klups - sanon minä noista pionin aluista. Toivottavasti säilyvät kevääseen :)

Sain vihdoinkin tehtyä haaste-postauksen. Kiitos :)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Minäkin pysähdyin ihailemaan tuota ylätunnisteen kuvaa;vanha ovi ja todella kaunis sydän koriste siinä:)
..kivoja ostoja ja ihastuttava ovikranssi!
Mukavaa viikkoa sinnekkin!

Onna kirjoitti...

Nätti tuo kranssi, tykkään tuosta valkoisesta :)

JaanaElina kirjoitti...

Huomenta vaan

Kiva kuulla että ryhdyt alihankkijakseni.Jos vaikka olisit noppeempi kuin minä,ihme kyllä voitin huutiksesta ne puolat,eikä kukaan ehtinyt huutamaan viime minuuteilla paremmin.Niinkin on joskus käynyt.

Täällä on lunta aikalailla.Ihan talvista jo ja iltahämärissä on niin jouluisen oloista.Ensi viikolle lupaa kovia pakkasia.

Ihana tuo rautalankatuki amaryllikselle.Oletko itse tehnyt.
Ostin isänpäiväksi amarylliksen,ja se oli kenollaan jo ostaessa,joten tukea pitää sille laittaa.Nappaan tuosta ideaa.Kiitos.

Oikein ihanaista päevää sinne.

seijastiina kirjoitti...

Ihana kranssi, niin paljon kaikkea mukavaa täällä ♥

Komeat amaryllikset ovatkin jo, muhkeita, kohta kukkii ihanasti ♥

Ihana tuo enkelinsiipi kynttiläkin ♥

Olipa piristävä käydä täällä!
Leppoisaa iltaa ,minä alan duunailla jotain :)

sylvi kirjoitti...

Voi kuin kaunis ja kiinnostava blogi sinulla.
Tuija kranssi on todella kaunis, sellasen taidankin tehdä.
Rodoista ole samaa mieltä kuin Kirsi, ettei tarvi suojata.
ne on hyvän näköisi sinulla.
Mahtavat, pulleat amaryllikset, varmasti iloa tuottavat kukkiessaan.
Kaikkea kaunista sinulla!
Ihanaa viikoa sinulle toivotan!♥

Tiina kirjoitti...

Ihanan hyväntuulinen postaus.Upea tuijakranssi,mahtavat amaryllikset ja mukavia jouluhankintoja:).Mullakin rodot piti välivuoden kukinnassa,nyt on taas kovasti nuppuja eikä niitä tosiaan tarvi suojata edes täällä pohjoisessa ennenkuin kevättalvella varjostaa auringolta. Mukavia marraskuun päiviä:)

Maria kirjoitti...

Jouluruusu on kaunis. Ja ihana sen tarina:
http://www.penan.net/puutarha/jouluruusu.htm

Tunnelmaa näyttää olevan Tuijan kotona ja puutarhassa. Ihania kuvia!

Eva-Liisa kirjoitti...

Vastaan tänne, ei sulla laskuri ola taida minkäänlaista, mutta se laskuri joka niitä ponnahdusikkunoita pomppaa ruutuun, on blogeissa tuolla oikealla alhaalla oleva pieni ikkuna.

Tänne on saatu kovasti lunta!! Odottelen millaiset adventtikynttilät sinä laitat!! Oikein ihanaa viikonloppua sinulle.

JaanaElina kirjoitti...

Täällä kurkkimassa mallia amarylliksen tukeen.Rautalankahenkaria täällä viännän ja kiännän,josko taipuis lakkapullon ympärille.

Oikein ihanaa rentouttavaa viikonloppua sinne.

Onna kirjoitti...

Voi kiitos :) Olin kyllä iloinen, että sain puuhasteltua kaikkea pientä kivaa, kun mies oli töissä. Toivottavasti sinäkin saat omaa aikaa puuhastella, minä pidän ainakin peukkuja täällä, että saisit ja odottelen innolla näkeväni mitä keksit :) Ulkona on niin ihana talvipäivä ollut, lunta ja pieni pakkanen. Aurinkoista viikonloppua sinulle! Minulla se menee yövuoron merkeissä.