lauantai 23. lokakuuta 2010

Pakkasukon vierailu ja rakkautta ilmassa :)

Tervehdys ystävät rakkaat!
***
Meillä on pakkasukko vieraillut muutamana viime yönä jättäen kauniin kuulan hunnun kasvien päälle.



Kylmän kouraisu ei välttämättä tee kasveista rumia, vaan päin vastoin.

Muraatti on niin kaunis jäisenäkin.
***
Jotain vihreääkin sentään vielä lehtien alta paljastuu.
ja kukkiakin löytyy...vaaleanpunainen hanhikki ei ole vielä luovuttanut.
ja ihana ruusun kukkakin vielä jaksoi ilahduttaa minua.
Alaterssilta ylös pihalle rappuset ovat kauniin lehtiharson peitossa.
Meillä on rakkautta ilmassa  ♥



♥♥♥
            Vähän liikaakin erään herra KOIRAN taholta,
naapurin kaunis Milli-neiti on riehakkaalla tuulella elikkäs juoksullaan ja jättää ihania kutsuvia tuoksujaan joka paikkaan, joita herra Koira ei voi vastustaa. SE on ongelma, tälläkin viikolla Väinö on karannut kolme kertaa, ei syö ja vaeltelee hermostuneena, ulos pitäisi aina päästä ja meno siellä on melkoista vipatusta.
Ei meinaa emäntä kipeän lonkkansa kanssa pysyä perässä ja saatikka sitten kun karkulainen viimein on saatu kiinni, niin raivon määrä on ollut melkoinen, joka kylläkin laantuu suht nopeasti. Eihän herra Väinö luonnolleen mitään voi...mutta aikansa kuluksi voisi vaikka esitellä sukukalleuksiaan, jospas vaikka joku kiinnostuisi.;=O

On meillä muutakin rakkautta  ♥


   Aino-neiti on vihdoin saanut herra seuraa, Aatu-herra tuli, näki ja valloitti.

Aino ja Aatu !
ja heidän kasvattiäitinsä on tietenkin Wanilla Rosen ihana Riitta-emo.
****
Muistakaahan osallistua arvontaan. Tuon edellisen postauksen kommetoijien kesken arvon yllärin ja
olenkin ihan äärettömän iloinen ja otettu kommenttien suuresta määrästä. Kiitän teitä jo tässä vaiheessa nöyrästi.
****
Toivotan teille kaikille ihanaa viikonloppua !
 Tuija

16 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Väinö on niin komea että kyllä tuossa kelpaa esitelläkin. Varmaan kelpaisi myös Millille, elleivät tyhmät ihmiset olisi taas eri mielipteineen määräämässä. Onneksi Väinö osaa karata ja näyttää miten poikakoiran elämän kuuluisi mennä ♥!

Riitta kirjoitti...

Kauniita kuvia, varsinkin nuo lehtien peuttämät raput ! On se eläimillä kurjaa kun ihmiset säätelee niiden rakkauselämää ;)
Mukavaa pakkasen koristamaa viikonloppua

Eva-Liisa kirjoitti...

Täälläkin oli viime yönä pakkasen puolella ja lunta sataa koko ajan. Kauniita nuo pakkasen kuuraaman kasvit!
Mailegin tonttuja taitaa olla mullakn varastossa, pitäisi kaivaa esille, ne on niin lutusen näköisiä.

Voi että, siinä se koiruli kellistaa, että eikö joku nyt häntä rapsutttais!!

pioni kirjoitti...

Voi miten ihana pari tuo Aino ja Aatu:)

Meilläkin asustaa tuollainen iso tonttutyttö, sekin ehkä haluasi herraseuraa...

Irene kirjoitti...

Muratin lehdet ovat niin kauniit jäisenäkin. Hanhikit jaksavat kukkia ihmeellisen pitkään. Syyslehdet valaisevat portaat mukavan näköisiksi.
No, onpas teillä lempeä meneillään. Väinö ihan kieriskelee tuskissaan. Aatu on kiertänyt kätensä niin omistavasti Ainon ympärille. Johan se emäntäkin varmaan kummasti piristyy!!!

Sanna-Pauliina kirjoitti...

Kauniita pakkaskuvia, tällä lumi peittää jo huurtuneet kasvit :)

päivi kirjoitti...

meilläkin pihamaalla näyttää tuolta ja kesälle saa sanoa jo hyvästit
... hieman se on haikeaa!
rakkaudentäyteistä viikonlopun jatkoa niin ihanalle Väinölle kuin tontuillekin:):)

iltaterkut
päivi

Taina kirjoitti...

Kauniiita kuura kuvia,täällä oli myös kuurassa maa,mutta lumi satoi ja peitti maan.:).

Markka kirjoitti...

Ihania kuuraisi kukkia ja lehtiä.
En ole koskaan kuullut saatikka nähnyt vaaleanpunaisia hanhikkeja, tosi kauniita.

Ruusa kirjoitti...

Voi Väinö.. ;)

On rankkaa kun ei saa rakastaa intohimoisesti ;D

Kauniita kuvia!
Ja tiistaina tää menis taas Wanillaan...

Kivaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tonttupariskunta!

seijastiina kirjoitti...

Kauniisti, hellästi on pakkasukko käsitellyt kasveja :)

Nuo tontut kyllä on hauskoja ja voi tuota Väinöä, on se onnen koira, rakastettu ja ihana ♥

Kelpaa sen kellitellä :)

Marge kirjoitti...

;D Hauska postaus! Hera Koira on suloinen:)

Voi, kun ihanaa, kun jotkut ruusut (minullakin eräs maanpeiteruusu) vieläkin jaksavat sinnitellä ja tuo kaunis hanhikkisi:)

Aino ja Aatu ovat ihqut!!

Ruusa kirjoitti...

Hilpasehan Tuija kattomaan Tuntusessa miten kävi arvonnassa... ;D

Unknown kirjoitti...

APUA RUUSA,minäkö voitin? Ihanaa...

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kauniita kuurakuvia !!