maanantai 11. lokakuuta 2010

Kukat onnellisesti varastossa, odotamme vierailevaa tähteä.

Sain sitten vihdoinkin viikonloppuna aikaiseksi laittaa kukat varastoon, säälitti kyllä vähän, ovat niin komeassa kukinnassa vielä, mutta ei auttanut valitus, viikolla ei ole koskaan tarpeeksi aikaa tähän puuhaan, joten se oli tehtävä nyt. Täällä me nyt ollaan.

IHAAN vieressä, joka näytti niin surulliselta, ainut joka taisi iloita tästä oli tuo kerskaileva, kopea sammakko kruununsa kera.

Vielä jätin muutaman pelargonian sisälle, kukkivat niin kauniisti ja oliivipuut saavat olla vielä terassilla,odotamme saapuvaksi vierailevaa tähteä, lupasin nimittäin , Elsass-blogin, emmännälle, että hoivaan hänen oliivipuunsa talven yli...hui, toivottavasti se viihtyy meillä.
****
Terassilla näyttää nyt tältä

Jouduin ostamaan uudet ruukut, kun olin typeryyspäissäni myynyt mustat vastaavanlaiset peltiset ruukut kirpparilla. Talveksi en halua laittaa keraamisia ruukkuja, vaikka kestäisivätkin pakkasta,koska niistä tulee yleensä niin painavia, terassilaudat saattavat vääntyä niiden alla.
Anopinkieli oli venähtänyt pituutta terassin nurkassa, senkin siirsin jo sisään takan viereen lämmittelemään.


Pikkukukkaset löytävät kyllä taas paikkansa sisältä, on ollut ihanaa, kun on voinut pitää sisäkukkiakin ulkona näin pitään.

Kaapissa ovatkin jo pikku"tontut" vai pupujako lienevät,aino-astiaston seassa odottelemassa joulun aikaa,
ja valkoiset suloiset heppa - kynttilänjalatkin löytyivät siivousvimmani tuloksena viikonloppuna, en edes muistanut omistavani tälläisiä.

toisen ostin Ruotsista ja toisen löysin kirpparilta. Voisin joskus tehdä pelkän postauksen kynttilänjaloista ja lyhdyistä, mutta siitä tulisi niiiiiiin pitkä, etten taida viitsiä pitkästyttää teitä moisella.
Olen nimittäin koukussa myös näihin. ;=)
*******
Ulkona odottaa vielä muutama säkki multaa
joille kyllä on jo paikat valmiiksi katsottuna, kun tässä nyt vähän kerään vielä, viimeiseen tiristykseen voimia.
****
Monessa blogissa on jo väläytelty joulu-juttuja, apua sentään, nyt jo, mutta sainpahan minäkin sitten aikaseksi ilmoittautua meidän Kansalaisopiston joulukukka kurssille 23.11. siitä tulee varmaan hauskaa.
Marraskuun Plantagenin kuponkitarjouksena olikin amaryllis, punaisena 3,95€, joten kohta niitäkin saa kaupoista jo, ihanaa se on yksi lempikukistani, melkein pionin veroinen.



Sydämellisen ihanaa viikkoa kaikille. Pidetään itsemme ja läheisemme lämpöisenä, nyt alkaa kohta olla aika etsiä pipot ja tumput esille. Meillä ainakin poikani jo aamulla kaiveli villasukkia, jolloin totesin niiden kaikkien taas olevan teillä tietymättömillä, joten hommat jatkuvat sisätiloissa. Onkin mukavaa palata taas ulkohommista sisustamisen pariin. Kesällä kodin laittaminen jää melkein vain siivouspuuhiin, ei niinkään jaksa keskittyä sisustamiseen, joten katse verhoihin mars....

Muuten viimeisimmässä T.I.L.A ohjelmassa oli kauniskoti osioissa esiteltynä aivan ihana koti Paimiossa, se oli niin kaunis ja harmooninen ja värimaailma oli kertakaikkisen upea, oli pakko katsoa se ohjelma kahteen kertaan. Ja siitä pidin, että tavaraa ei ollut yleettömiä määriä, tarkkaan harkittuja juttuja, maulla valittuna.
Siitä mie pidin kovasti.
Maalaisromantiikkaa-tässä linkki siihen.

Toivottelee duracel-

17 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Ihania kuvia ja tunnelmia. =)))
Kyllä teillä sitten on kaunista!!!

Mie eilen pääsin Plantageniin ja katselin haikeana kun porukat nostivat kärryihinsä paljon multa-, turve, yms säkkejä ja kymmenittäin taimia ja syyskukkia. =)

Mun käyttövara oli 10 e ja käytin sen harkitusti. =)

Nyt pitää äkkiä löytää se uusi kotipiha jonne voi istuttaa pari kassillista kukkasipuleita...

Unknown kirjoitti...

Una, nyt ettimään vaan uutta kotia, oletko jo pidempään haikaillut muuttoa sieltä. Oletko käynyt katsomassa mitään? Omakoti vai rivari? Kysymyksiä satelee...;=) Plantagenissa oli vaikka mitä, lauantaina käytiin, mutta en jaksanut innostua muusta kuin mullasta...;=))

Saila kirjoitti...

Heh, duracel-Tuija :-D
Pikkuhiljaa joulujuttujen löytäminen kaappien kätköistä on aivan ihanaa. Kiva että niitä löytyy, ja se on vähän niinkuin joululahja kun ei edes muista omistavansa!

Ruusa kirjoitti...

Ooh,sammakkopojan serkkupoikako on teidän pihalla ;) Meillä on samanlainen myhäilijä-sammakko kaivolla ;)

Ootpa saanu aikaan kaikenlaista! :)

Ihkua viikkoa sulle!

Irene kirjoitti...

Sääli kantaa varastoon noin upeasti kukkivia pelargoneja. Mutta ei auta, ne on vaan kannettava minunkin nyt viimeiset. Lohjalla oli tänä aamuna ensimmäisen kerran kuura maassa.
Kaunis on terassisi ja kotisi!!!
Romanttisia koristeita on sinulla ulkona ja sisällä!

Elsa kirjoitti...

Vieraileva tähti, pöh! Mutta kiva oot että viihdytät mun oliivipuuta... Hih!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia ja tunnelmia!! Sinulla on tosi hyvä talvetuspaikka pelargoneille, itsekin aion kokeilla yhtä viileää ikkunallista varastohuonetta, josko siellä talvetus onnistuisi. Ihana tuo kranssi myös! Täytyykin katsoa tuo Tila-ohjelman linkki!
Mukavaa viikkoa :)

Unknown kirjoitti...

Una, sijoititko rahasi niihin kukkasipuleihin..;?=)

Saila, musta tuntuu välillä, että olen duracel..joka juoksen paikasta toiseen, ja sitten kun veto loppuu, niin se loppuu...;=)

Ruusa, mähän olen jo todennut aikaa sitten , että meillä on samanlainen maku..kyntteliköt ja sammakot ja varmaan paljon muutakin.

Irene, kiitos, kiitos, eikö olekin sääli nuo pelargoniat, minä otin vielä pari sisälle, ihan vaan tunnelman vuoksi.

Elsa, minä todella toivon, että puusi on vielä elossa niinkuin omanikin keväällä ja lupaan kautta kiven ja kannon, että hoidan sitä kuin omaani, tai muuten mörökölli minut syököön.

Hilda, kyllä varmasti onnistuu, pelargoniat on tosi helppoja ja kestävät ihmeesti myös kuivuutta, olen sen huomannut.

Marge kirjoitti...

Hei Tuija!

Niin kauniita yksityiskohtia löytyi kuvistasi!
Kiitos muuten vinkistä, menen tämän viestin jätettyäni kastomaan linkkisi, sillä T.I.L.A jäi katsomatta eikä ole eka kerta, kun tämä blogimaailma on alkanut syrjäyttää tv:n katselun, elokuvia pääasiassa tulea joskus katsottua:)

Minkälainen tuo pelargonioidesi talvehtimispaikka on? Siis lämpötilan ja valon suhteen? Meillä oli joskus pienellä kuistillamme ikkunalaudat, joilla talvehti aina pelargoniat ja se oli niille mainio paikka, mutta eipä ole ikkunalautoja enää...

Kiitos kauniin lämminhenkisestä viestistäsi blogissani!!:))

Oikein kivaa viikonjatkoa ja villasukkien metsästystä;)

Hanne kirjoitti...

Hei! Kiitos vierailusta blogissani, tulin vastavierailulle ja kauniin blogin löysinkin. Ja Väinö vaikuttaa todella hurmaavalta=) Aurinkoista syksyn jatkoa!

Inkivääri kirjoitti...

Kivoja kuvia ja tunnelmia:) Kävin eilenkin, mutta eksyinkin sitten kommentoimatta tuonne antamaasi linkkiin8)

sarppa kirjoitti...

Ihanat istutukset sulla ulkona.Mikähän tuo ruukussa oleva mahtaa olla nimeltään,onko jokin tuija tms.? Kivalta näyttää! <3

Krisse kirjoitti...

Kerroppas sinä pelargonien omistaja miten saa Mörbacka pelargonin kestämään ensikesään....miten se talvehtii..pidetäänkö sisällä vai leikkaanko sen ja vien kellariin niinkuin teen muille pelakuille...

Sirkka kirjoitti...

Siellä ne kaikki sulassa sovussa nököttävät, aivan ihana paikka sinulla heille!
Kuistikin on niin kauniin näköinen, minulla vielä kuut ulkosalla..sit nostan ne sisälle ja katsotaan kuinka käy, viime vuonna säilyi hyvin ikkunalaudallakin.
Aamulla katsoessani mittari oli ulkona ollut muutaman asteen pakkasen puolella, mutta ahkeraliisat kukkivat vielä ulkona kauniisti, nehän ovat herkkiä kylmälle.Kylläpä minulle tulee joka sanaan virheitä, ellen katsoisi mitä tuli kirjoitettua et kyllä selvää saisi!D siltikin tulee virheitä..
Heppasi ovat suloisia! Niin kyllä sitä kaapeista löytyy kaikenlaista. jos vaan alkaa penkomaan..kiitos tuosta Tila ohjelmasta kävin kurkkaa ja pidin, en olekaan katsonut telkasta mitään varmaan vuoteen!
Hei sit seuraavaan kertaan, iloisen ahkera Tuija!

Unknown kirjoitti...

Marge, kävin sun blogiin vastaamassa kysymykseesi.;=)

Hanne, kiitos vierailusta, Väinö on ihana, niinkuin sinunkin koirasi.;)

Inkivääri, en ihmettele yhtään, että eksyit siihen linkkiin, se on niin kaunis koti.

Sarppa,jos tarkoitat tuota "tupsu"päistä, niin, se on Tuija, :) varrella...

Krisse, en pääse blogiisi, mutta vastaan tähän, itse talvetan Mörbacat ihan samalla viisiin kun muutkin pelargoniat, sisään varastoon ja annan vettä säästeliäästi talven aikan, leikkaan ne vasta keväällä, kun vaihdan uudet mullat.Ne on tosi sitkeitä..välillä mulla vähän repsahtaa se kastelukin...

Sirkka, kiitos ihanasta vierailustasi, on mukavaa kun käyt kylässä...Oletko muuten käynyt Wanillassa Nurmijärvellä?

seijastiina kirjoitti...

Kivoja esineitä ja kuppeja, tavaraa jos jonkinmoista kivaa ♥
Ihaa on ain niin rakastettava, että voi ihme ♥
Anopinkieliä mullakin jopa kaksi, hyvin ihan voivat.
Kivaa tarinointia mukavien kuvien kera!

Sirkka kirjoitti...

Vielä en ole tässä Riitan uudessa käynyt, kovasti tekisi mieli ja kyllä vielä menen...silloin kun Riitta oli täällä Helsingissä kävin usein!