perjantai 1. lokakuuta 2010

Ihanaa viikonloppua !

Syksy tekee tuloaan todenteolla, nyt täällä eteläisessäkin suomessa on ollut jo yöpakkasia, ei tosin mitään kamalan kylmää, mutta kuitenkin niin, että on  jo joutunut aamulla auton ikkunat skrapaamaan, jotta näkisikin jotain. Aamulenkille Väinön kanssa, on  pitänyt pukea ihan reilusti vaatetta ylle ja hanskat on ollut jo tarpeesen.
********
Vaikka päätin, että en enää osta/istuta mitään kukkasipuleita tänä syksynä, niin taas löysin itseni eilen  Plantagenista seisoskelemasta tulppaanin sipuleiden edestä, joku ääni jossain ihasteli sipuleita, ai kun ihania vaalenapunaisia ja voi, ihania kerrottuja valkoisia...tajusin se äänen tulevan itsestäni. Ja niinhän sitä taas lähdettiin kassit keikkuen sieltä, eli istutuspuuhia on tiedossa, mutta ei tänä viikonloppuna, sillä tänään auton nokka laitetaan kohti Rantasalmea, on aika mennä moikkaamaan äitiä  ( hänellä on sitäpaitsi synttärit tänään) ja iskää sekä velipoikia perheineen. Mukava viikonloppu tiedossa, synttärikakkuakin on varmasti tarjolla ja puusavottaa tiedossa lauantaille. Sekä ihania metsäretkiä syksyisessä säässä Väinön kanssa, täytyykin laittaa punaista päälle, etteivät luule hirveksi. ;=)

OIKEIN IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE !


15 kommenttia:

Ruusa kirjoitti...

Talven elkeet on ilmassa... :)
Mukavaa viikonloppua!!

seijastiina kirjoitti...

Hassua, mulle jotenkin käy samoin kukkakaupoissa, blantageen en ole vielä päässyt, mutta halua olis kovasti päästä tutkailemaan tarjottavia siellä, olishan se tuolla Jyväskylän matkan varrellakin.

Kaunis ovikranssi ♥
Mukavaa viikonloppua :)

arleena kirjoitti...

Kranssi sopii just nyt syksyyn.
Mukavaa synttärijuhlaa ja aurinkoista viikonloppua.

PikkuBertta kirjoitti...

Ihana syksyinen kranssi...

terv.toinen Tuija/Pikkubertan blogista:)

Titti kirjoitti...

Meilläkin ensimmäinen hallayö takana, ei paljon kuuraa näkynyt kun kameran kanssa aamulla kiertelin puutarhassa. Ja koska olin vain crocseissa ja neuletakissa niin eihän siellä kauaa kärsinyt olla...
Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua ja mukavaa synttäriä!

Markka kirjoitti...

Kukkasipuleiden istutusta täälläkin tiedossa viikonloppuna.
Tervetuloa Savoon päin ja mukavaa viikonloppua.
Liekosydän on soma!

Saila kirjoitti...

Yrittäkää nyt olla mahdollisimman epähirvimäisiä ;-)
Väinö varmaan rakastaa kun pääsee siellä kunnon metsään, harmi vain kun ei voi päästää irti.
Minä kävin Plantagenissa mutta jupisin, kun taimet olivat niin huonon näköisiä eikä valikoimakaan ollut hyvä - heillä on samaa lajia suuret määrät. Sipuleita näytti olevan ylväät rivit, mutta kun en löytänyt niistäkään mitään mitä olisin halunnut... joskus käy näinkin! Taimia kumminkin tarvitsin, niinpä suuntasin ihan vieressä olevaan pieneen kukkakaupa/taimimyymälään, jossa on minimaalisella taimipihalla uskomaton valikoima, kun kutakin kasvia on vain pari tai muutama. Sieltä ostin David Austin-ruusuja, purppuraista maksaruohoa, erilaisia mehiruusukkeita, muutaman kärhön. Olisi ollut purppuraperuukkipensaskin, mutta ajattelin, että mietin sitä vielä vähän... Enkä edes tutkinut heidän hedelmäpuuosastoaan.
Joskus ei kannata mennä merta edemmäs kalaan.

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Vaaka äidille onnea, minulla on synttärit viikon päästä lauantaina ;) Äitisi on varmastai myös tällainen rauhallinen ja tasapainoinen kuin minä, heh ;)

Mukavaa viikonloppua! Minä noudan pitkään etsimäni puusohvan huomenna kotiin :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua!

Mari kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua!

pioni kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua sukulaisten luona!

Minä taidan istutella ne loput, tänään tulleet, kukkasipulit viikonlopun aikana:)

Eva-Liisa kirjoitti...

Kiva kun vierailit blogissani. Osasin minäkin tänne kauniiseen blogiisi. Ihania juttuja blogisi pullollaan, pitää tulla ihan ajan kanssa tänne.
Mukavaa viikonloppua!

Sanna-Pauliina kirjoitti...

Ihanaa syksyä! Kaunis sydän kranssi :) Vastasin sun kysymykseen viherkasvista uusimman päivitykseni loppuun :)

SariW kirjoitti...

Ihanan aurinkoinen tuo ovikranssisi : )
Minulla on huomenna vapaapäivä ja pääsen istuttamaan kukkasipulit maahan.. odotan sitä jo niiiin innolla : )
Mukavaa alkavaa viikkoa !

PikkuBertta kirjoitti...

Kiitos Rantasalmen terveisistä.Hyvä että kylä on vielä elossa...eipähän ole tullut käytyä pitkään aikaan...
talven tuloako sitä odotellaan...kovin on jo syksyisen pimeää,joten eiköhän se sieltä tulle niinku Pekka Lipponen Rantasalmelle:)