perjantai 6. elokuuta 2010

Puskien vaihtoviikot ovat taas alkaneet...

Lupasin ystävälleni Keijuangervot, jotka on tulleet aikanaan istutettua ihan omituiseen paikkaan ja olen unohtanut ne sinne tyystin. No hän tuli sitten niitä eilen hakemaan ja menimme niitä kaivamaan, kun esittelin ne
hänelle, oli vähän aikaa ihan hiljaista ja hän kysyi, että montako sulla noita on tuossa. Sanoin , että kaksi...
no  joo..olihan ne aika isoja...kyllä nauratti...

Juu hyvä, että mahtu kottikärryyn
ja autoon
Ei halunnut ystäväni toista samaan kyytiin.;=)
Ollaan silloin tällöin naureskeltu ystävieni kanssa, että miksiköhän mulla kasvaa kaikki niin
valtavan suuriksi, kääpiövuorimäntynikin ovat tosi isoja, ja olenkin alkanut miettiä, että ne ei
oikeasti tainneet olla mitään kääpiöitä vaan ihan normaaleja vuorimäntyjä.

Puutarhahommat ovat olleet jäissä muutaman viikon, mutta nyt kun on satanut vähän vettä ja olen saanut laitettua sisätiloissa vähän paikkoja järjestykseen alkaa jo sormia syyhyttämään uudet puutarhatyöt.

Pelargoniat kasvavat ja kukkivat kauniisti, tässä yksi suosikkini.

Tästä lupasin Ruusuja ja Rikkaruohoja Tuijalle pistokkaita.
Valkoinen Mårbacka.
Olen myös lueskellut ja nauttinut toisten tekemisistä.
Nämä ovat suuria suosikkejani.Varsinkin tämä 112 ruutuikkunaa on  NIIN ihana kirja.
Sain koiraystävältäni  ( hänen emännältään) maistuvan lahja, kun muutaman kerran
kävin Ellin kanssa lenkillä. Elli on muuten MAAILMAN ihanin lappisneito.
Ajatuskin sinusta piristää päiväni.

Lähdemme viikonlopuksi Itä-Suomeen toteamaan omin silmin tuleeko niitä yli 35 asteen helteitä.
Menen kuvaamaan itselleni kauniin paikan, joka on veljeni mökillä. Siitä saunan ikkunasta lauteella
istuessani olen joka kerta ajatellut, että tästä kun kuvan saisi, laittaisin sen talveksi näkyvälle
paikalle. Ja nyt sen teen...

Ihanaa viikonloppua kaikille blogiystävilleni.

17 kommenttia:

Ruusa kirjoitti...

Innoittamanasi lähdenkin tästä kirjoja etsimään..!! Näyttävät ihanilta!
Pelargoniat näyttävät myös ihanilta!
Minullakin vaaleanpunainen Mårbacka kukkii lakkaamatta..Ihana!

Kaunista ja lämmintä viikonloppua!:)

Ainosofia kirjoitti...

Kiitos kirjavinkeistä... voisinpa itsellenikin jonkun uuden hankkia.

Olet selvästi puutarhaihminen kun sinulla hienosti kasvit kasvavat :)

Oikein upeaa reissua itä-suomeen... sinne on tosiaan luvattu upeaa kesäsäätä.
Ja muista tosiaan ottaa se kuva sieltä saunan lauteilta... mutta en suosittele ottamaan löylyjen aikaan vaan käy ota kylmässä saunassa ns. feikkikuva :)

Unknown kirjoitti...

Ruusa ja Ainosofia, nuo kirjat on Sateenkaaren taa/Ilona Pietiläisen kirjat...ja tosiaankin aivan ihania...
Pitää yrittää muistaa olla ottamatta löylyjä ennen kuvausta...;=)

Elsa kirjoitti...

Mukavaa reissua Itä-Suomeen!

Takaluukkusi muistuttaa erästä romuauton perää muutama viikko sitten... ;)

Hallatar kirjoitti...

On upeaa kun kasvit kukoistavat. =)))

Meillä ei sada, vieläkään ja kaikki nuutuu ja nääntyy... =/
En raaski kalliilla vesijohtovedellä kastella...


Mutta kaunista viikonloppua myös siulle. =)

JaanaElina kirjoitti...

No jopas on isoja keijuja.Onko säkissä vain yksi pensas.

Tervetuloa tänne savoon,ihania helteisiä ilmoja pitelee viikonloppuna,jos säätietoihin uskomista.Kannattaa tulla testaamaan.

Lainasin juuri kirjastosta tuon kesäkodin lumo kirjan,ihania kirjoja myös nuo toiset.

Ihanaa viikonloppua siellä mökillä.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavan kokoiset keijuangervot! :) Minullakin on jo aika huolestuttavan kokoiset omat keijuangervoni.. jos niistä tuleekin vielä noin isot!!? Upeat pelargonit sinulla myös!
Nuo kirjat pitäisi kyllä hankkia, ihania sisustuskirjojahan ei ole koskaan liikaa!
Mukavaa viikonloppua!!

TuijaH. kirjoitti...

Mullakin on kaksi Keijuangervoa. Ne kasvaa perennapenkin "polun" alussa molemmin puolin. Keväällä leikkaan ne pieniksi palloiksi ja ne kukkii ihan täynnänsä. Kesän aikana pallo ehtii kasvaa noin 70cm korkuiksi.

Suvi kirjoitti...

Kaunis tuo valkoinen Mårbacka! Ehkäpä näytät meillekin sen kauniin kuvan veljesi mökiltä sitten? :)

Ihanaa viikonloppua sinnekin päin!

Sussi kirjoitti...

Mahtava angervo! Kiitos kirjavinkeistä ja mukavaa viikonloppua!

arleena kirjoitti...

Onpas iso angervo, siitähän saa vaikka viisi angervoa kun hajottaa.
Vierailin puutarhassasi, sinulla on kauniita ruusuja, ihanat terassit ja kukat.
Pelargoniat ovat hyvin kasvaneita ja kukkivat hienosti.

Mielikki kirjoitti...

Keijuangervo saatu ehjänä perille. Vähän nuutuneelta se näytti, kun oli koko päivän mun kuumassa autossa. Huomenna sitten kaivamaan sille kuoppaa. Tietääkö joku, onko se parempi leikata syksyllä vai keväällä. Aurinkoista ja tyyntä viikonloppua sinne Rantasalmelle.

Saila kirjoitti...

Keijuangervon voipi ihan hyvin leikata nyt istuttamisen yhteydessä, se on sille hyväksi, kun osa juuristakin on katkeillut niin pysyy tasapaino eikä vähäisemmällä juurimäärällä ole kovaa työtä yrittää ylläpitää suuren lehtimassan nestetasapainoa.
Leikkaa vaikka koko puska noin 5-10 cm pituiseksi sängeksi, olisihan sen tietysti voinut tehdä jo nostettaessa niin olisi ollut vähemmän roudattavaa, tuo on aina kunnioitustaherättävä operaatio tuon ylös kaivaminen ja autoon saaminen. Ja auto on varmaan ihan kivassa lehtikuorrutuksessa - sisältäpäin :-) Tuo on jotenkin niin tuttua... varmasti meille kaikille puutarhapeukaloille.

Sirkka kirjoitti...

Angervot saavat kyytiä...kesäajelulla uuteen kotiin, Onnea heille!
Mårbackkasi ovat suloisen kauniita, sinkkiruukukussasi!
Kirjasikin ovat kutsuvaa luettavaa ja katseltavaa!
Lappikset ovat suloisia, Rosallakin on täällä meilläpäin lappispoikakoira,..ystävänään!

Oikein hyvää mieltä viikonloppuusi!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Olet saanut pelakuut upeasti kukkimaan. Sitä ylimmäistä en tunnekaan.
Kauniita kuvia.

Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

Mari kirjoitti...

Upeita pelargonioita! Hyvää alkavaa viikkoa :)

Hanneles bokparadis kirjoitti...

muotoleikkailu sinulle sopisi..