lauantai 10. heinäkuuta 2010

Terassin siivousta ja auringon pakoilua.

Tänään aamulla herätessäni oli jo niin kuuma,että ajattelin mennä suoraan koiran ulkoiluttamisen jälkeen uimaan. Hyppäsin autoon ja ajoin läheiselle pikku järvelle ja pulahdin veteen. Sen jälkeen oli mukava
aloittaa aamupalan syönti ja suunnitella tulevaa päivää, josta tulisi taas älyttömän kuuma. Harmitti vähän kun en ottanut tarjousta vastaan, lähteä Antiikkimessuille mukavassa seurassa, mutta kun mieskin haluaa sinne, niin menemme huomenna, ehkäpä moottoripyörällä. Terassillemme ei paista aurinko aamupäivällä ennen yhtätoista juurikaan, joten siis olisi hyvä aika vähän siivoilla terassia ja tarkastaa kukkien kunto.
Enkelipasuunani on kasvanut ihan älyttömän paljon ja mulla alkaa olla ongelmia sen kanssa, se kun ei näköjään pidä yhtää liian paahteisesta paikasta. Mutta kun en nyt sitä haluaisi siirtää alaterassillekkaan, kun olisi kiva seurata sen kukintaa ja ne kukat TUOKSUU aivan ihanalle.

Ihan älyttömän onnellinen olen,kun omat pelargoniat alkavat todellakin ...VIHDOINKIN kukkimaan
taisin vähän kohdella kaltoin niitä keväällä.

Tässä pöydällä oli muraatti jalallisessa astiassa, sen siirsin vähän varjoisempaan paikkaan, ja nostinkin nämä
tupakat ;=) pöydälle.

Terassimme on katettu markiisilla, muuten ei siellä kyllä voi olla keskipäivällä ja illansuussa, varsinkaan tälläisillä helteillä.
Kaiken uurastuksen jälkeen tein itselleni palkkioksi rahka-aprikoositortun ja kyllähän se maistuikin hyvältä.
RAUHALLISTA VIIKONLOPPUA TEILLE YSTÄVÄISENI.

17 kommenttia:

päivi kirjoitti...

ihastuttava terassi!
leppoisaa viikonloppua sinulle:)
helleterkuin
päivi

Hilda kirjoitti...

Ihania kuvia terassiltanne, näyttää niin kauniilta ja viihtyisältä!! Minä myös iloitsen pelargonioiden uudelleenkukinnasta! :) Piirakka näyttää herkulliselta, pitäisikin tehdä raparperista jotain herkkua!
Mukavia hellepäiviä toivottelen!!

Ruusa kirjoitti...

ihana terassi teillä!
Mekin ajateltiin huomenna antiikkimarkkinoille, saa nähdä tuleeko sitten lähdettyä..

Mukavat viikonlopun jatkot!:)

Kodinhenki kirjoitti...

Aivan ihana postaus taas! Niin kaunista.

jori kirjoitti...

Ihana tunnelma terassillasi. Mikä tuo pikkuinen runkopuu tuon pasuunakukan vierellä on? Ja kerrassaan upea tuo käpy kaiteella

Tuija kirjoitti...

Jori, se on mun "tursake" oliivipuu...en tiedä miksi sen oksat eivät kasva pystyy terhakasti vaan tykkäävät tuolleen vähän harhailla ympäriinsä. Mutta siinä on kuule ihan älyttömästi selaisia pieniä valkeita kukkia ja odottelenkin tässä oliivisatoa. ;=D
Mulla on toinen oliivipuu joka on vähän enemmän perinteisemmän näköinen.

Mari kirjoitti...

Ihana terassi kauniine kukkineen! Mukavaa viikkoa Sinulle :)

Katja - Bag End kirjoitti...

Hei, kauniita kuvia terassiltanne ja puutarhasta :-) Meidän patio kaipaisi enempi kukkaloistoa, mutta pitänee odotella elokuun puolelle kun tulemme takaisin kotiin Suomen lomaltamme. Jos nyt hankkii kesäkukkia kuolevat varmasti lomamme aikana kun appivanhemmat ovat hieman laiskoja kastelijoita ;-)

Hyvää viikon jatkoa ja terveiset Alankomaista,
Katja

Sirkka kirjoitti...

Kyllä on taas jälleen nautinnolsta katsoa kuviasi, kaikki ovat suloisia ja syötävän herkullista rahka- apriikoosipiirakka, olen kaikenlaisten herkkujen perään..hi!
Kiitos kauniista mieltälämmittävistä kuvistasi ja sanoistasi, jotka aina otan kiitollisena vastaan!

Lämmin tervehdykseni ja hyvänmielen iltaa sinulle!

pioni kirjoitti...

Samantyylisissä puuhissa minäkin olin lauantaina. Öljysin etuterassin ja sitten laitoin vain osan tavaroista takaisin, tuli väljempi ja viihtyisämpi;)

Sussi kirjoitti...

Upeita kuvia terassilta ja puutarhasta!

Minttu kirjoitti...

Onpa teillä viihtyisä terassi, ihanan kesäistä! Mulla olisi loman aikana edessä verannan kunnostus ja sisustaminen - kivaa, mutta hikistä puuhaa!

Katariina kirjoitti...

Ihanalta näyttää terassillasi! Kaunista :)

Ainosofia kirjoitti...

Kaunis terassi :)
Toivottavasti pikkasen ilma "lauhtus" teilläkin, että voit nauttia terassilla oleilustakin <3

sasu kirjoitti...

Vihdoin vastavierailulla täällä. Voi kuinka paljon kaikkea kaunista täältä löytyikään. Takas tulen varmasti.

Karita kirjoitti...

Viihtyisän näköinen terassi ja paljon ihania kukkasia.
Meilläkin terassilla ollut niin kuuma että kukatkin jo alkavat kärsiä=( tänään kuitenkin ollut viileämpi päivä ja sadellut vettä.

Mukavaa viikonloppua!

Karita

MARY PERNULA kirjoitti...

Beautiful blog!!!!!!!!!!! I love your garden and deck space. I have become a follower of your blog today. Have a good week. XO MARY